kymmenelle
4 kananmunaa
2 dl vispikermaa
4 cl brandya, calvadosta tai muuta kaapista löytyvää jaloa juomaa
250 g mascarpone-juustoa
2 dl tomusokeria
200 g puolukoita tuoreena tai pakasteena
1/2 dl sokeria
150 g Savoiardi-keksejä (Esim. Lady Fingers)
puolukkajauhetta koristeluun

Erottele keltuaiset ja valkuaiset eri kulhoihin, lisää keltuaisiin tomusokeri. Vispaa kerma mascarponen kanssa kuohkeaksi vaahdoksi ja lisää alkoholi. Sekoita tasaiseksi.

Vatkaa keltuaiset tomusokerin kanssa kuohkeaksi vaahdoksi ja yhdistä juustomassaan. Vatkaa valkuaiset tukevaksi vaahdoksi ja nostele se massan sekaan.

Kiehauta puolukat ja sokeri vesitilkan kanssa, puserra siivilän läpi ja anna jäähtyä hiukan. Kasta keksit puolukkamehuun.

Kokoa misu joko isoon laakeaan vuokaan tai pikku vuokiin. Isossa astiassa asettele keksit pohjalle, lusikoi juustomassaa päälle ja tee samalla tavalla toinen kerros. Pieniin astioihin keksit voi asettaa esim. sivuille ja keskelle. Keksejä voi myös puolittaa tai lyhentää, jotta ne saa asettumaan astian muotoihin.

Anna tekeytyä kylmässä pari tuntia. Koristele siivilöimällä puolukkajauhetta päälle.

PERTTU PAULASTO, teksti
JAAKKO KILPIÄINEN, kuva
JOHANNA WESTERSUND, kuvausjärjestelyt

Jaa artikkeli