
Makupala poikineen
”Koen sienimetsässä tekeväni juuri sitä mitä ihmisen kuuluukin tehdä. Olemmehan keräilijöitä”, sanoo tietokirjailija Topi Linjama.
Kevät, kesä, syksy ja talvi. Vuoden kiertoa nyt ja entisinä aikoina.
”Koen sienimetsässä tekeväni juuri sitä mitä ihmisen kuuluukin tehdä. Olemmehan keräilijöitä”, sanoo tietokirjailija Topi Linjama.
”Henkeni vähän pysähtyi, kun ensi kertaa näin maalauksilla täyteen kirjaillun kodin”, kertoo Pirjo Tuominen. Hän toimii kyläyhdistyksessä, joka huolehtii Enni Idin taiteilijakodista Padasjoella.
“Nyt mennään lujaa ja kerätään luonnosta villiyrttejä. Ne ovat rapeita, mehukkaita ja aromikkaita. Sesongin kultakausi jatkuu juhannukseen saakka”, kertoo keittiömestari ja ravintoloitsija Sami Tallberg.
Osattiin sitä ennenkin. Nimittäin juhlia villisti vappua. 1970-luvulla meno oli jo niin hurjaa, että Helsingissä Havis Amanda -patsaan lakitus piti aikaistaa keskiyöstä aaton iltakuuteen, pienempiin promilleihin.
Valoa tuntuu nyt suorastaan ryöppyävän. Eikä ihme, sillä maaliskuussa lisääntyvät sekä valoisat tunnit että aurinkoiset päivät.
Energiaviisas etsii säästökeinoja kääntämällä katsetta ajassa taaksepäin. Moni vanha konsti toimii siinä missä pussillinen uusia.
Kekrisaunassa pestään vuoden aikana kertyneet taakat pois harteilta. Samalla muistellaan heitä, jotka eivät ole enää mukana saunomassa.
Kalenterin mukaan syksy alkoi tasapuolisesti kaikille syyskuussa, mutta sään suhteen syksy on vähän puolueellinen: jossain viipyy yhä kesä.
Vieläkö marjastuskuume polttelee ja löytyykö pakastimesta tilaa?
Armotonta menoa -dokumenttielokuva kiteyttää vanhushoivan pimeän puolen. Se saa kysymään, miksi ikääntyviä kohdellaan kuluina ja kestävyysvajeena eikä arvokkaina ihmisinä luonnollisessa elämänvaiheessa.
Jo oli aikakin, huokaa kansakunta, kun kalenteri kääntyy kevätpäiväntasaukseen. Vuorokaudessa on taas enemmän valoa kuin pimeää! Samaan päivään osuu myös kansainvälinen onnellisuuden päivä – ja ihan oikein osuukin.
Kuolinsiivouksesta tuli muotitermi muutama vuosi sitten. Yhtä hyvin voisi puhua elämänsiivouksesta. Kumpikin tarkoittaa tarpeettomista tavaroista luopumista. Olisiko nyt sen aika?
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.