
Hui hai ja hurlumhei!
Osattiin sitä ennenkin. Nimittäin juhlia villisti vappua. 1970-luvulla meno oli jo niin hurjaa, että Helsingissä Havis Amanda -patsaan lakitus piti aikaistaa keskiyöstä aaton iltakuuteen, pienempiin promilleihin.
Nämä jutut ovat Tuija Mannerin käsialaa.
Osattiin sitä ennenkin. Nimittäin juhlia villisti vappua. 1970-luvulla meno oli jo niin hurjaa, että Helsingissä Havis Amanda -patsaan lakitus piti aikaistaa keskiyöstä aaton iltakuuteen, pienempiin promilleihin.
Valoa tuntuu nyt suorastaan ryöppyävän. Eikä ihme, sillä maaliskuussa lisääntyvät sekä valoisat tunnit että aurinkoiset päivät.
Laiskottelu vivahtaa paheeseen ja vetelyyteen. Mutta entä jos laiskottelu – oikein annosteltuna – onkin hyve ja terveellistä itsensä hoitamista?
Iltapäivän sysipimeydessä tuntuisi autuaalta sulkea silmät ja antaa mielen lipua uneen. Mutta onko aikuisen edes hyvä päivätorkutella?
Osalle ihmisistä toiveikkuus on luontaisempaa kuin toisille, mutta jokainen voi rakentaa ja ruokkia toivoa mielessään. Se antaa elämänhalua ja -voimaa.
Energiaviisas etsii säästökeinoja kääntämällä katsetta ajassa taaksepäin. Moni vanha konsti toimii siinä missä pussillinen uusia.
Kalenterin mukaan syksy alkoi tasapuolisesti kaikille syyskuussa, mutta sään suhteen syksy on vähän puolueellinen: jossain viipyy yhä kesä.
Armotonta menoa -dokumenttielokuva kiteyttää vanhushoivan pimeän puolen. Se saa kysymään, miksi ikääntyviä kohdellaan kuluina ja kestävyysvajeena eikä arvokkaina ihmisinä luonnollisessa elämänvaiheessa.
Jo oli aikakin, huokaa kansakunta, kun kalenteri kääntyy kevätpäiväntasaukseen. Vuorokaudessa on taas enemmän valoa kuin pimeää! Samaan päivään osuu myös kansainvälinen onnellisuuden päivä – ja ihan oikein osuukin.
Kuolinsiivouksesta tuli muotitermi muutama vuosi sitten. Yhtä hyvin voisi puhua elämänsiivouksesta. Kumpikin tarkoittaa tarpeettomista tavaroista luopumista. Olisiko nyt sen aika?
Hyytä paljon Pohjolassa, jäätä kylmässä kylässä, lauletaan tamperelaisen kansanmuusikko Petra Poutasen kuorosävellyksessä. Sanat ovat Kalevalan kohdasta, jossa Louhi pimentää auringon.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.