Opetusalalla oleva perhe ryhtyi kunnostamaan kotia vanhasta kansakoulusta, joka oli ehtinyt toimia välillä jo kanalana. Keräilyharrastuksen sivutuote on poikinut sinne nyt kirpputorin.

Satavuotias hirsikomistus
5 h + k

Koti: 1920-luvulla rakennettu koulu ja opettajien asuntola Pyhäjokeen kuuluvassa Yppärissä. Yhteensä neliöitä on noin 300.
Asukkaat: 43-vuotias luokanopettaja Katja Huhtahaara ja koulunkäynninohjaaja Janne Särkelä, 44 sekä Katjan kaksi lasta.
Motto: ”Naulapyssyllä ei pidä pilata vasaralla tehtyä ainakaan joka paikassa.”

Suuret ruutuikkunat päästävät runsaasti valoa olohuoneeseen. Valaisimet ovat uustuotantoa 1950-luvun malliin.

Kun pariskunta ryhtyi kunnostamaan vuonna 1925 rakennettua Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevaa Krekulan kansakoulua, he päättivät ainakin joissain paikoissa säilyttää ajan hengen ja patinan.

”Päätin, että naulapyssyllä ei pilata vasaralla tehtyä, kun vuorossa oli oppilaseteisen korjaus. Lisäksi halusin säilyttää oksankohdista epätasaisesti kuluneen lautalattian ja kynnyksen sellaisenaan”, kertoo Katja Huhtahaara.

Samoin hän jätti eteisen lattian uusimatta, vaikka tiesi sen olevan talvella kylmä.

”Nyt jokainen kävijä voi sisälle astuessaan kokea 1920-luvun tunnelman ja vetää jalkaansa töppöset tai villasukat kenkätelineestä, jos paleltaa.”

Sisäänkäynti on keskellä taloa. Eteisen molemmin puolin sijaitsee yksi luokkahuone.

Isompaan luokkaan on erotettu kaksi lastenhuonetta, olohuone ja nykyaikainen tupakeittiö. Toisessa luokkahuoneessa on vanhempien makuuhuone ja lisää oleskelutilaa. Lisäksi sinne on sijoitettu harrastusvälineitä, kuten rummut ja Jannen kitaroita.

Musiikkiharrastuksen lisäksi Katjan pojat pelaavat jääkiekkoa 45 kilometrin päässä Raahessa, mutta tavoitteet ovat isommilla areenoilla.

Huoneissa on on esillä myös alkuperäistä hirsiseinää.

Uunissakin kananpesiä

Katja osti kansakoulun silloisen miehensä kanssa vuonna 2007, jolloin hän viimeisillään raskaana. Pihapiirissä on kaksiluokkainen koulurakennus, opettajien asuintalo, varasto, oppilasvessat, ulkosauna ja maakellari. Opettajien asuintalo oli asuttavassa kunnossa, joten pariskunta muutti aluksi sinne.

Koulu oli lopetettu 1972 ja myyty sen jälkeen yksityiselle. Uusi omistaja oli muuttanut opettajien asuntolaan ja perustanut koulun tiloihin kanalan. Lisäksi hän viljeli vihanneksia ja perunaa. Paikka oli ollut hänen jälkeensä kylmillään vuosia.

Sitten Katja muutti tänne ja ryhtyi toteuttamaan unelmaansa – ja löi kätensä sananmukaisesti kanankakkaan.

Nykyajan siipikarjatermein on mahdotonta arvioida, mitä suuntaa virike- tai häkkikanalan välimaastosta tuotantolaitos edusti, mutta jäljistä päätellen kanat olivat elelleet Krekulassa huomattavasti vapaammin kuin koulun oppilaat. Ne ovat lennelleet pitkin luokkahuoneita, joten kyläläisille myydyt munat ovat totisesti olleet aikansa luomua.

”Alku oli kamala, sillä kananpaskaa, olkia ja höyhenpölyä oli kaikkialla. Koulun lähes jokaisessa viidessä pönttöuunissa oli kananpesä. Kosteus oli turmellut paneelikaton ja lankkulattiat, ja ikkunoiden puitteet olivat rapistuneet. Kunnan terveystarkastaja, joka oli onneksemme hirsimiehiä, sanoi hajusta huolimatta, että rungoltaan hirsitalo on terve”, Katja muistelee.

 

Asuntoa lämmitetään maalämmöllä ja pönttöuuneilla.

Muutamia hirsiä uusittiin

Siivousurakka kesti kolme vuotta. Ensi kuskattiin kaatopaikalle vanhat polkupyörät, kanisterit ja muu roina. Sitten katot ja lattiat revittiin auki, ja seinäpinnoilta poistettiin tapetit ja pinkopahvit. Sitten pestiin ja pestiin. Hirret puhdistettiin ja tutkittiin huolellisesti, ja onneksi vain muutamasta paikasta ikkunoiden alapuolelta löytyi lahonneita hirsikerroksia, jotka piti uusia.

Purku- ja siivousurakan aikana elämä näytti myös harmaamman puolensa Katjalle, sillä avioliitto päättyi eroon.

Yksinhuoltajana hän jatkoi suuritöistä remonttia viisi vuotta. Katja teetti ammattilaisilla putki- ja sähkötyöt ja turvautui tarvittaessa kirvesmiehiin. Lapset auttoivat niissä töissä, joissa pystyivät.

Katja lapsineen ehti asua remontoidussa talossa kaksi vuotta, ennen kuin hänen elämäänsä ilmestyi kemijärveläinen Janne Särkelä. Yhteisiä vuosia vanhassa koulussa on kertynyt toiset kaksi lisää.

Pariskunta työskentelee koulumaailmassa, Katja 44 kilometrin päässä Oulaisissa ja Janne 15 kilometrin päässä Pyhäjoella.

Aiemmin Janne hankki leipänsä muun muassa muusikkona ja puuseppänä. Tämän kolme lasta asuvat Kemijärvellä ja ovat suunnilleen saman ikäisiä kuin Katjan.

Sauna on kunnostettu kylpykuntoon, mutta kaipaa lisäremonttia.

Maasta lämpöä

Uusperhe on nyt tyytyväinen suururaakkansa. Koulurakennus on nyt muuttunut kodiksi ja yhdistetty kunnan vesiverkkoon. Se lämpenee maalämmöllä, mikä se vaati myös vesipattereiden asennuksen. Tilavassa kylpyhuoneessa on poreallas, mutta sisäsauna puuttuu. Kylpemässä he käyvät talvellakin Yppärinjoen rannalla sijaitsevassa saunassa, jonka lauteet Janne suunnittelee pian uusivansa.

Koulurakennuksessa on kaikkiaan viisi korkeaa pönttöuunia. Niiden lämmittäminen pienentää talven energialaskua.

Opettajan asunnossa pidetään yllä sähköllä vain peruslämpöä, koska siellä ei enää asuta. Tilan neljää pönttöuunia lämmitetään joskus talvisin.

Remontti talon henkeen

Oppilaseteistä lukuun ottamatta muut lattiat avattiin ja eristettiin. Vanhat lattialankut olivat kanalan jäljiltä käyttökelvottomia. Uudet teetettiin mittatilaustyönä 1920-luvun leveyteen, jota ei enää ole vakiona saatavissa. Pilalle menneistä kattopaneeleista ja kaikista listoista otettiin mallikappaleet ja teetettiin sahoilla uudet.

Artesaani kunnosti koulun yhdeksänruutuiset ja neliönmuotoiset ikkunat puitteineen käsityönä. Osa heloista on alkuperäisiä, ja täydennystä samaan näköön löydettiin erikoisliikkeistä.

Seiniä verhoavat pinkopahvit ja perinnetapetit. Paikka paikoin on jätetty näkyviin alkuperäistä hirsiseinää.

Tupakeittiön kaapistot saattavat olla hieman ahtaat nykyajan mittapuiden mukaan, mutta niiden hankinta kuvaa Katjan määrätietoisuutta.

”Näin lehdessä ilmoituksen, että Oulussa oli vuonna 1952 valmistuneessa kerrostalossa myytävänä kokonainen keittiökalustus. Lähdimme katsomaan. Hinta tuntuu vieläkin sikamaisen kalliilta, vaikka toisaalta sillä rahalla ei olisi saanut montaa metriä nykyaikaista keittiötä. Ne edustavat samaa tyyliä, joka on säilynyt tuolla opettajien asuintalossa.”

Nykyaikaiset kodinkoneet tuovat helpotusta arkeen.

Amme on, mutta sähkö ei ole eikä tule.

Kierrätys kunniassa

Vintage on kovassa huudossa, ja sitä Krekulassa riittää. Katja kertoo ostaneensa ensimmäisen Marimekko-kankaansa 12-vuotiaana. Asunnon sisustus koostuukin etupäässä kirpparilöydöistä.

Lisäksi Katja ja Janne ovat perustaneet opettajien entiseen asuntolaan kirpputorin, joka on kesäisin auki keskiviikkoisin ja lauantaisin – talvella vain lauantaisin, lämmityspäivänä. Tavarat ovat perua Katjan neljännesvuosisadan kestäneestä kirppariharrastuksesta.

Tarjolla on runsaasti kankaita ja monentyyppisiä vaatteita: paitoja, mekkoja, hameita, puseroita ja kangaslaukkuja. Tarjolla on mekkoja, hameita, puseroita ja kangaslaukkuja sekä lasia, porsliinia ja kaikenlaista vanhaa tavaraa. Nurkassa kököttää iäkäs urkuharmoni.

Kaikki ei ole ostettavissa. Esimerkiksi jalkalampulle etsitään paikkaa oman kodin puolelta. Yhtä tavaraa ei voi myydä muista syistä.

12-vuotias Aarne heräsi vasta puolilta päivin luvallisen tietokonepeliyön jälkeen.

”Sukulaiseni kuolinpesästä minulle kulkeutui täytetty kuikka. Kun siitä oli myynti-ilmoitus netissä, ELY-keskuksesta soitettiin ja kysyttiin, olenko ampunut kuikan. Virkailija selitti sen olevan nykyään rikos. Minulle kerrottiin, että voin pitää lintua esillä mutta en myydä sitä. Silloin rapsahtavat sakot. Lahjoittaa sen sentään voi”, Katja naureskelee.

Kirppari ei välttämättä toimi kauaa ainakaan nykyisessä laajuudessaan, sillä Jannessa herännyt kirvesmies innostuu.

”Tästä saisi pienellä remontilla toimivan airbnb-asunnon. Valmiina ovat jo keittiö ja sauna. Kevyen väliseinän pystyttämällä tilaa jäisi vielä olohuoneelle ja kenties kirpparillekin.”

Koska molemmat vanhemmat työskentelevät opetusalalla, heillä on pitkät kesälomat. Vastapainoksi tasaiselle merenpohjamaisemalleen he ovat hankkineet kesämökin pikkusaaresta, joka sijaitsee Kaavilla Pohjois-Karjalassa noin 300 kilometrin päässä.

Se on vaatimaton, mutta välitöntä remonttitarvetta siellä ei kuulemma ole.

Jaa artikkeli