Tilannetajua ja avointa mieltä. Siitä on hyvät sukujuhlat tehty. Ei tökeröistä puheista tai turhista uteluista.
Maaritin, 53, suku kokoontuu kerran kesässä hänen vanhempiensa luona Pohjois-Suomessa. Ohjelmassa on kalan savustusta, syömistä, saunomista ja rentoa jutustelua. Lapset pelaavat pihapelejä, ja toisinaan aikuiset innostuvat heittämään tikkaa.
”Juhlissa on tapana puhua paljon ja yhteen ääneen, koska kaikilla on niin kiire kertoa omia juttujaan. Teini-ikäinen poikani toimii usein seremoniamestarina eli esittää itse keksimiään vitsejä ja järjestää huvittavia tietokilpailuja.”
Vaikka Maarit odottaa tapaamisia lämmöllä, hänellä ei ole tarvetta nähdä sukukatrasta yhtään sen useammin. Syynä ovat vanhemman ikäpolven ja joidenkin serkkujen tungettelevat kysymykset, jotka tuntuvat välillä jopa loukkaavilta.
”He saattavat pitää uteluitaan hyväntahtoisena välittämisenä, mutta minusta he kyselevät asioista, jotka eivät heille kuulu.”
Erityisen kiinnostuneita sukulaiset ovat kulttuurialalla työskentelevän Maaritin rahatilanteesta.
”He utelevat vaihtuvista töistäni ja siitä, kuinka mahdan pärjätä taloudellisesti. Kerran joku halusi tietää, olenko kenties varoissani, koska pystyn jopa matkustelemaan. Yleensä en ole, sillä olen elänyt aina pienillä tuloilla. Mutta reissannut olen siitä huolimatta.”
Vältä tulenarat aiheet
Maarit kaipaa suvun kohtaamisiin enemmän hienotunteisuutta.
”En itse menisi kysymään keneltäkään, että miksi elät noin tai miksi et näytä oikein pärjäävän.”
”Välillä tuntuu, että kysymyksillä yritetään latistaa minut, koska en ammattini puolesta kuulu tavalliseen keskiluokkaan. Joidenkin sukulaisten silmissä olen epäsovinnainen boheemi, vaikka todellisuudessa vietän ihan rauhallista elämää.”
Nuorempana kommentit kohdistuivat rohkeaan pukeutumiseen ja kampaukseen, vaikka Maarit ei omasta mielestään näyttänyt mitenkään radikaalilta.
”Joskus huomautukset satuttivat, mutta en antanut sen näkyä. Vedin coolin ilmeen, enkä sanonut mitään.”
Kun Maarit oli yli kolmekymppinen, mummo ja tädit rupesivat tenttaamaan mahdollisesta perheenlisäyksestä. Vastaukseksi tuli pelkkä olankohautus.
Lastenhankinta ja ulkonäkö ovat tulenarkoja puheenaiheita, muistuttaa tietokirjailija, sosiaalipsykologi ja psykoterapeutti Katriina Järvinen.
”Lapsettomuus on monelle kipeä asia. Myös vapaaehtoisesti lapseton, samoin kuin jo lapsia saanut, saattaa haluta pitää asian omana tietonaan. Ulkonäköön liittyvien kysymysten suhteen erityisesti nuoret voivat olla herkkiä. Kommenttien tulisikin olla sopivan yleisluontoisia ja positiivisia, kuten näytätpä sinä freesiltä.”
Viisi vuotta sitten alkanut Me Too -liike on lisännyt tietoisuutta seksuaalisesta häirinnästä. Ei-toivottua seksuaalissävyistä puhetta tai käyttäytymistä ei enää siedetä kuten ehkä joskus takavuosina.
”Esimerkiksi vanhempien miesten vihjailevat kohteliaisuudet nuoremmille naisille tai takapuoleen, rintoihin ja sääriin liittyvät kommentit voivat mennä seksuaalisen häirinnän puolelle.”
Halauksissakin kannattaa olla varovainen.
”Jos on epävarma, voi kysyä, saako halata. Toisaalta jos suvussa on aina halattu, se on ihan hyvä käytäntö, jota voi jatkaa.”
Pidä tyynesti puolesi
Maarit on opetellut pitämään puoliaan ja vetämään rajoja tungetteleville kysymyksille.
”Joskus en ole kuulevinaan tai sitten vastaan lyhyesti jotakin ympäripyöreää. Onneksi töihin ja raha-asioihin liittyvät utelut ovat vähentyneet, eikä avioeron jälkeenkään ole tarvinnut raportoida mahdollisista parisuhdekuvioista.”
Mistä sitten voi huomata, että keskustelukumppania ärsyttää tai että hän on pahoittanut mielensä?
”Aina sitä ei voi huomata, mutta usein loukkaantunut muuttuu vaitonaiseksi ja tunnelma takakireäksi”, Järvinen kertoo. Hän kehottaa mielensä pahoittanutta sanomaan suoraan mutta ystävällisesti, että tämä on asia tai aihe, josta en mielelläni puhu.
”Jos kyseessä on selkeästi rasistinen, seksistinen tai muulla tavalla vahingollinen kommentti, voi sanoa, että nyt puhut tavalla, joka on loukkaavaa ja jonka lakikin kieltää. Viimeinen on aika raju veto, mutta voi olla tarpeen räikeimpien juttujen lopettamiseksi.”
Anteeksipyyntö on paikallaan, jos on selvää, että on loukannut toista.
”Jos on asiasta epävarma, voi kysyä kahden kesken vaikkapa, että sanoinkohan äsken jotain tyhmää sekä pahoitella tai pyytää anteeksi tapahtunutta.”
Järvisen mukaan jotkut meistä ovat tunnevastuun kantajia, jotka yrittävät ennakoida konfliktitilanteita ja toimia puskureina niiden ihmisten välillä, joilla on jotakin eripuraa.
”Entäpä jos tekisit välillä toisin? Antaisit konfliktin syntyä; ehkä jokin muuttuisi. Joskus tarvitaan pieni katastrofi, jotta samat kuviot eivät toistuisi.”
”Jos taas olet se, joka katastrofeja aiheuttaa, mieti omaa käytöstäsi. Käytätkö liikaa alkoholia? Onko sinulla voimakas aate tai uskonto, jota haluat aina tuoda esille? Vai harrastatko moraalista poseerausta alentamalla muita ja korottamalla itseäsi? Kaikki mokaavat joskus, mutta katsotko omia ylilyöntejäsi ehkä liiaksikin läpi sormien?”
Murra jää, muista hyvää
Turvallisia puheenaiheita ei tarvitse kaukaa hakea. Järvisen mielestä yksi parhaista on sää, jota pohdimme joka päivä.
”Asuinpaikkakunnista keksii jutunjuurta helposti, samoin kesämökeistä tai tiedossa olevista harrastuksista. Voi tehdä myös avokysymyksiä: mistäs sinä nykyään olet kiinnostunut, mihinkä vapaa-aikasi kuluu tai saanko kysyä, mikä on tuo pinssi kauluksessasi.”
Jos muistaa sukulaisestaan jonkin myönteisen asian menneisyydestä, sen voi sanoa ääneen.
”Jään murtamiseksi voi myös kertoa jonkin itselle sattuneen hassun jutun, kuten orava pudotti äsken kävyn kahvikuppiini. Silloin muidenkaan ei tarvitse yrittää päteä.”
Parhaimmillaan sukutapaamiset ovat Maaritin mielestä leppoisaa jutustelua, jossa on aikaa pysähtyä kuuntelemaan, mitä toisilla on sanottavanaan.
”Mieleen ovat jääneet erityisesti isoäidin syntymäpäiväjuhlat, joissa kerrottiin hauskoja muistoja ja kiinnostavia asioita äidin lapsuudesta.”
Maaritista olisi hienoa, jos sukulaiset rohkaistuisivat jakamaan myös syvällisempiä asioita omasta elämästään. Puhuisivat asioista niiden oikeilla nimillä.
”Ehkä tällaista avoimuutta ei meillä arvosteta. Kulissien taakse piiloudutaan ehkä myös siksi, että pelätään toisten pilkkaa. Itse menen yleensä syvään päähän ja sanon, miten asiat ovat. Olen puhunut esimerkiksi avioerostani ja lasten kasvatukseen liittyvistä pulmista.”
Tunnista suvun tavat
Kaikki perheet ja suvut ovat omanlaisiaan. Esimerkiksi sukupolvi-, koulutus- ja kulttuurierot vaikuttavat siihen, miten asioista puhutaan. Joistakin asioista taas vaietaan kokonaan, Järvinen summaa.
”Se, mikä yhdessä perheessä on ok, ei ole toisessa. Olen pannut merkille, että vanhempi sukupolvi saattaa joissakin tilanteissa olla aika suorapuheista väkeä. Mutta silloin voi itsekin ottaa vapauksia puheenaiheissa.”
”Jos Anneli-täti puhuu aina kakkupalan ääressä peräpukamistaan, niin miksi teini ei voisi näyttää Tiktok-videoita tai opiskelija puhua vegaanisesta ruokavaliostaan. Toisinaan siitä saattaa kehkeytyä pientä draamaa, mutta sittenhän on ainakin myöhemmin muisteltavaa.”
