kuudelle

1½ kg karitsan luutonta lapaa
300 g turkkilaista jogurttia
1 ruukku tuoretta oreganoa
2 sitruunaa
2 rkl ras el hanout-mausteseosta
1 dl oliiviöljyä

Tarjoiluun

200 g kirsikkatomaatteja halkaistuna
½ granaattiomenan siemenet
hiutalesuolaa ja mustapippuria
150 g fetajuustoa
tuoretta oreganoa
oliiviöljyä

Säädä uuni kuumenemaan 200 asteeseen.

Raasta 1 sitruunan kuori ja purista siitä mehu. Silppua puolet oreganosta ja sekoita silppu jogurttiin. Lisää ras el hanout-mauste ja sitruunamehu & kuori.

Levitä jogurttimarinadi kauttaaltaan lihan pintaan. Anna maustua jääkaapissa seuraavaan päivään tai ainakin 4–5 tuntia.

Nosta maustunut lapa uunipellillä tai vuoassa 200-asteiseen uuniin noin puoleksi tunniksi. Laske lämpö 140 asteeseen ja anna paahtua vielä 3 tuntia.

Ota ulos uunista vasta, kun liha on hajoavan kypsää sisältä ja mukavan rapsakkaa pinnalta. Anna levätä folion alla noin 15 minuuttia, valmistele sillä aikaa koristeet.

Murenna fetajuusto, puolita tomaatit ja koputtele puolikkaan granaattiomenan kuoripuolelta isolla lusikalla tai kauhalla siemenet kulhoon.

Aseta paisti tarjoiluvadille ja riivi lihaa haarukalla palasiksi sieltä täältä. Mausta reippaasti hiutalesuolalla ja mustapippurilla.

Ripottele päälle fetajuustoa ja loput oreganon lehdistä. Lisää tomaatit ja granaattiomenan siemenet. Valele päälle vielä sitruunamehua ja oliiviöljyä.

Jaa artikkeli