neljälle–kuudelle

reilu 1/2 pkt filotaikinaa (löytyy kaupan pakastealtaasta)
500 g kanaa (esim. luutonta reisipalaa)
250 g purjosipulia
100 g tuoretta pinaattia
100 g fetajuustoa
100 g voisulaa
suolaa ja mustapippuria
timjamia ja persiljaa
öljyä paistamiseen

Ruskista suikaloidut kanat öljyn ja voin seoksessa kevyesti. Lisää karkeasti pilkottu purjo. Hauduta hiljalleen, kunnes kana on kypsää ja sipulit pehmenneet. Mausta suolalla, pippurilla ja yrteillä, ota sivuun hellalta ja jätä odottamaan.

Voitele isohko uunivuoka (n. 25 x 40 cm) ja laita pohjalle 2 filotaikinalevyä, ei haittaa vaikka pursuaa yli laitojen. Voitele voisulalla ja lisää taas 2 levyä vuokaan. Voitele jälleen.

Lusikoi puolet kanatäytteestä vuokaan. Peitä kanat pinaatinlehdillä, murenna mukaan puolet fetajuustosta ja laita taas 2 taikinalevyä ja voitele. Tee vielä yksi kerros samaan tapaan. Nosta yksi puoliksi taitettu taikinalevy kanneksi.

Kääntele vuoan reunojen yli roikkuvat helmat taiteellisesti reunoille ja päälle. Voitele paistoksen kansi reunoja myöten voisulalla. Paista 200 asteessa noin 25 minuuttia, kunnes piirakka on kullanruskea ja pinnasta rapea.

PERTTU PAULASTO
JAAKKO KILPIÄINEN, kuvat
JOHANNA WESTERSUND, kuvausjärjestelyt

Jaa artikkeli