Vihreä vohvelitaikina

12–15 kpl
3 munaa
3 dl maitoa
1 dl vissyä
4 dl vehnäjauhoa
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
2 rkl sokeria
50 g voisulaa

100 g pakastepinaattia tai pari isoa kourallista tuoretta. Myös nokkonen käy!

Vatkaa munat ja maito kevyesti, yhdistä kuivat ainekset keskenään ja lisää munamaitoon. Surauta pinaatti tai nokkonen sauvasekoittimella vissyn kanssa sosemaiseksi. Lisää taikinaan voisulan kanssa.

Anna taikinan turvota vähintään puolisen tuntia ennen paistamista. Kuumenna vohvelirauta, öljyä tai voitele se tarvittaessa ja paista vohvelit rapeiksi ja kullankeltaisiksi.

Lohi & uppomuna

50 g kylmäsavulohta / vohveli
½ avokadoa / vohveli
1 kananmuna / vohveli
tuoreita pinaatinlehtiä ja yrttejä koristeeksi
mustapippuria
suolaa
uppomuniin 2 rkl väkiviinaetikkaa

Keitä uppomunat: Mittaa 3 litran kattilaan 2 litraa vettä. Lisää väkiviinaetikka ja nosta kattila hellalle lämpenemään. Kun vesi alkaa kiehua, pyöräytä kauhalla veteen pyörre ja riko muna keskelle pyörrettä. Keitä poreilevassa vedessä 2 minuuttia, nosta reikäkauhalla pois ja valuta talouspaperin päällä. Tee korkeintaan 2 uppomunaa yhtä aikaa.

Kasaa tuoreen vohvelin päälle kourallinen pinaatinlehtiä, siivutettu puolikas avokado, pari viipaletta kylmäsavulohta sekä lämmin uppomuna. Mausta yrteillä, suolalla ja mustapippurilla.

Jaa artikkeli