noin 15 kpl

2½ dl vettä
1/4 pkt hiivaa
50 g huoneenlämpöistä voita tai margariinia
3 dl ruisjauhoja
2 dl talkkunajauhoja
1 dl vehnäjauhoja
1 rkl kuminaa, anista tai fenkolia

pinnalle

rapeaa sormisuolaa
unikonsiemeniä

Murenna hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää mauste ja jauhot. Taikinaan ei lisätä suolaa, sillä talkkunassa sitä jo on. (Kannattaa toki tarkistaa pakkauksen kyljestä.) Lisäsuola ripotellaan pintaan.

Alusta myös pehmeä voi taikinaan. Taikina on sopivaa, kun se muokkautuu palloksi. Jätä kohoamaan puoleksi tunniksi.

Säädä uuni kuumenemaan 250 asteeseen. Laita pelti jo uuniin.

Leivo taikina tangoksi ja jaa noin viiteentoista palaan. Pyörittele palat palloiksi ja kauli ohuiksi pyöreiksi näkkileiviksi. Ripauta pintaan hyppysellinen suolaa sekä unikonsiemeniä. Kiinnitä ne taikinaan kaulimalla.

Jos omistat näkkileipäkaulimen, ajele leivät viimeiseksi sillä. Yhtä hyvin voit myös pistellä näkkileivät haarukalla.

Nosta leivät leivinpapereille paistoa odottamaan. Käännä ne ylösalaisin, siis niin, että suolattu ja siemenin ripoteltu pinta tulee leivinpaperia vasten. Näkkileivät kohoavat uunissa, jolloin alapinnasta tulee kovera.

Tee keskusreiät esim. kahvikupilla. Ota reiät talteen ja nostele ne omalle paperilleen. Kun paistat ne, ota huomioon, että reiät kypsyvät isoja näkkileipiä nopeammin.

Vedä kuuma pelti uunista ja käännä se pohja ylöspäin. Vedä leivinpaperi näkkileipineen kuuman pellin pohjapuolelle. Kypsennä paksuudesta riippuen 4–10 minuuttia. Vahdi tarkkaan, sillä näkkärit palavat herkästi.

Vedä kypsät näkkileivät papereineen ritilän päälle jäähtymään, liu’uta paistovuorossa seuraavat taas papereineen kuumalle pellille. Ota paperi pois jäähtymässä olevien näkkileipien alta.

Käännä jäähtyneet leipäkiekot niin, että pohjapuoli tulee ylöspäin. Hieman kuppimaiselle näkkärille on mukava kasata päällisiä.

Jaa artikkeli