kahdeksalle irtopohjavuokaan (halkaisija noin 22 senttiä)

pohja

150 g Digestive-keksejä
75 g voita
1 tl kardemummaa

täyte

600 g tuorejuustoa (Philadelphia)
2 dl sokeria
200 g ranskankermaa
3 munaa
1 sitruunan kuori
1 rkl sitruunamehua
2 rkl Maizenaa
1 ½ tl vaniljasokeria

kompotti

400 g raparperia
400 g mansikoita + 200 g koristeeksi
½ dl punaista mehua
1 dl sokeria

KOMPOTTI: Säädä uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Pilko raparperit nelisen senttiä pitkiksi tangoiksi. Jos raparperi on paksua, leikkaa tangot pitkittäin ohuemmiksi.

Ota uunivuoka, mittaa mehu pohjalle ja lisää sokeri. Lisää raparperit, pyörittele ja anna mehustua jonkin aikaa. Peitä kannella tai foliolla ja nosta raparperit uuniin 10 minuutiksi. Ota ulos uunista.

Raparperien tulee pehmentyä, mutta säilyä silti muodossaan. Anna jäähtyä ja siirrä pienempään astiaan. Perkaa ja paloittele mansikat ja lisää ne kompottiin vasta seuraavana päivänä, kun kakku tarjoillaan.

VUOKAAN: Kiristä leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle, leikkaa ylimääräiset liepeet pois. Voitele reunat ja jauhota ne keksimuruilla – ota siis pari ruokalusikallista keksimurua sivuun pohjaa tehdessäsi.

POHJA: Hienonna keksit monitoimikoneessa tai pussissa kaulimen tai perunanuijan avulla. Sulata voi ja lisää se muruihin. Mausta kardemummalla. Taputtele pohjaksi vuokaan.

TÄYTE: Vatkaa tuorejuusto, sokeri, vaniljasokeri ja sitruunankuori sähkövatkaimella. Lisää kananmunat yksi kerrallaan. Lisää ranskankerma ja Maizena. Vatkaa tasaiseksi.

Kaada täyte pohjan päälle. Jätä kohoamisvaraa 3–4 senttiä. Kypsennä noin tunnin ajan 175-asteisessa uunissa. Loppuvaiheessa peitä pinta foliolla, jos kakun pinta tummuu liikaa.

Kun tunti on kulunut, käännä lämmöt pois päältä, avaa uunin luukku raolleen ja jätä kakku uuniin vielä n. 20 minuutin ajaksi. Peitä jäähtynyt kakku vuokineen kelmulla ja nosta jääkaappiin. Sen pitää vetäytyä ainakin yön yli.

Avaa rengasvuoka varovasti ja nosta rengas pois. Vie kakku irtopohjineen tarjoiluvadille. Koristele mansikoilla, raparperinpaloilla ja kukkasilla. Valuttele kompotin lientä pintaan. Tarjoa kompotin kera.

Jaa artikkeli