Oolannin pannukakku
Mannapuuro yksin on jo ihanaa, mutta kun siitä tehdään paksu pannukakku, ollaan jo autuuden puolella. Tyrnipehmis viimeistelee nautinnon.
Kotoisia makuja, vähän viime aikojen villityksiäkin – reseptejä arkeen ja juhlaan. Tuoksuvat leipomukset saunaillan suolaspaloista loppuviikon vierasvaroihin.
Mannapuuro yksin on jo ihanaa, mutta kun siitä tehdään paksu pannukakku, ollaan jo autuuden puolella. Tyrnipehmis viimeistelee nautinnon.
Kevätsalaatti on sekoitus villiä ja viljeltyä vihreää. Vuohenputki ja parsalastut saavat avokadosta pehmeää seuraa. Hyvä kastike kuuluu asiaan.
Mikä on Suomen Nizza? No Savonlinna tietysti. Ja kun nizzalaistyyppinen salaatti tehdään kunnon savusärjistä, se on Savonlinnan salaattia se.
Paperinohuiden filotaikinalevyjen väleihin voidellaan sulaa voita, ja hyväähän siitä tulee, etenkin kun purjo, pinaatti ja feta muhivat taikinan kätköissä kanapalojen kanssa.
Ruokaisa talvisalaatti rakennetaan vehnästä, manteleista, arunkokuivatuista tomaateista ja oliiveista. Pikkuruisiksi palasiksi leikattu sitruunanpuolikas antaa ihanan puraisun.
Sienillä, kasviksilla ja makkaralla höystetty maukas munakas päällystetään juustoraasteella. Muhkea ruoka on pitsamaisen täyteläinen makukokemus.
Ihan tavallisista pakasteherneistä tehty tahna tuo lohileipiin raikastusta ja rikastusta. Herneiden heleä vihreä sopii hyvin lohen punaan.
Ylelliset valkosuklaatryffelit kieritellään lopuksi marja- tai lakritsijauheessa. Sopii vaikka lahjaksi.
Kasvispihvit herra Lindströmin tapaan. Punajuuri tekee falafeleista mehevät.
Etikkaliemessä viikon verran viipyileet ruusunmarjat tuovat kirpeän ja kauniin lisän monelle aterialle. Majojen perkauksessa on oma hommansa, mutta urakka palkitsee lopulta.
Raikas ja täyteläinen piimävanukas on helppotekoinen perinneherkku. Tuoreiden marjojen kera tarjottuna se on sopivan hapan ja makea suomalaiseen suuhun.
Kuvepaisti eli flank steak onnistuu myös muurikassa. Liha saa vetäytyä foliossa sen aikaa, että naurislohkot ja kesäsipulit kypsyvät.
Kirje saapuu sähköiseen postilootaasi ja tuo tullessaan hyvän mielen.