Sahramikakku
Kullankeltainen ja tuoksuva kahvikakku saa makua sahramin lisäksi myös tilkasta appelsiinimehua. Maistuu glögin tai kahvin kera.
Kotoisia makuja, vähän viime aikojen villityksiäkin – reseptejä arkeen ja juhlaan. Tuoksuvat leipomukset saunaillan suolaspaloista loppuviikon vierasvaroihin.
Kullankeltainen ja tuoksuva kahvikakku saa makua sahramin lisäksi myös tilkasta appelsiinimehua. Maistuu glögin tai kahvin kera.
Yltäkylläisen vuodenajan parhaimmisto kohtaa liemessä. Syöjälleen se on kuin lämmin halaus.
Ei uskoisi, mutta totta se on: kaali on oivallinen pastan kaveri. On makua ja näköä.
Murakka pohja, kantarelleja, pekonia ja silaus sinappia. Ylellinen ja täyteläinen sienipiiras käy ateriasta sivusalaatin kera.
Italian reissulta tuttu korppumainen keksi toimii myös suolaisena. Pötköinä paistettu taikina viipaloidaan lämpimänä ja siivut paahdetaan vielä nopeasti uunissa.
Paistetaan nokkosletut vaihteeksi vohveleiksi. Uppomunalla ja kylmäsavulohella päällystetty paistokas on luksunen aamupala tai brunssiherkku.
Puuroriisi pelaa risotossa vallan mainiosti. Kuuma kasvis- tai kanaliemi imeytyy jyviin maukkaasti. Parsakaalin kanta raastetaan ja koko komeus on valmista joutuin.
Tölkkihernekeitto on hyvää, mutta pienillä lisillä siitä saa vieläkin parempaa. Laskiaisena tai ihan muuten vaan.
Pullat ja kasvikset kypsyvät samalla pellillä puolessa tunnissa. Muhkealla annoksella ruokkii isommankin joukon nälkäisiä.
Suuri punainen paahdetaan ensin uunissa, sitten se palastellaan pieniksi. Viinietikalla, sinapilla ja kapriksilla maustettu tartar on hieno avaus juhla-aterialle.
Suklaalla silattu kotitekoinen konvehti pärjää herkkuvertailussa. Täytteen kookoshiutaleet ja mantelijauhe maustetaan pomeranssilla, tyrnimehulla sekä tilkkasella jaloa juomaa.
Pekonia, naudanlihaa, sieniä ja muhkeita juurikkaita. Pitkään uunissa hautuva pataruoka saa lisämureutta punaviinistä. Pata lämmittää syöjänsä varpaankärkiä myöten.
Kirje saapuu sähköiseen postilootaasi ja tuo tullessaan hyvän mielen.