Kuvepaistia ja naurista
Kuvepaisti eli flank steak onnistuu myös muurikassa. Liha saa vetäytyä foliossa sen aikaa, että naurislohkot ja kesäsipulit kypsyvät.
Kotoisia makuja, vähän viime aikojen villityksiäkin – reseptejä arkeen ja juhlaan. Tuoksuvat leipomukset saunaillan suolaspaloista loppuviikon vierasvaroihin.
Kuvepaisti eli flank steak onnistuu myös muurikassa. Liha saa vetäytyä foliossa sen aikaa, että naurislohkot ja kesäsipulit kypsyvät.
Uunissa paahdetut kasvikset kootaan vaihteeksi salaatiksi. Kun fetakin paahtuu, maut sen kuin syvenevät.
Kuppikakkuset tekee kerralla koko porukalle. Malta jäähdyttää ennen kuorruttamista!
Pikapikkelöidyt punajuuret kaunistavat ja maustavat juhlavat rieskarullat. Piparjuurella terästetty tuorejuusto sitoo ainekset yhteen.
Satoa kelpaa juhlia loviisalaisen Tuhannen tuskan kahvilan reseptillä. Murean takinan sisään kiedotaan omppu, joka on täytetty mantelimassalla, viidellä rusinalla ja ripauksella fariinisokeria.
Muffinivoan kolosissa paistuu ylellinen suklaaherkku. Tummat karhunvadelmat kruunaavat kaunokaisen.
Tähän juustoon ei tarvitse erikseen juoksutinta, sillä piimä erottaa juustomassan herasta. Kotijuusto on verraton herkku sellaisenaan, paistettuna tai maustettuna.
Edellisen sadon perunat palvelevat kunniakkaasti grillissä valmistuvissa potturieskoissa, joiden väliin kesäjuhlien hampurilainen kootaan.
Ruokaisa piiras täyttää koko pellin ja siitä riittää useammalle nälkäiselle. Ohrajauho antaa pohjalle viljaisan vivahteen.
Paahdetut tomaatit ja paprikat, maukas ohra ja suloinen vuohenjuusto saavat tämän salaatin soimaan.
Mintulla maustettu sitrussalaatti raikastaa ja juhlistaa jälkiruuan. Reseptin videosta oppii näppärän tavan saada aikaan kalvottomia sitruslohkoja.
Kirje saapuu sähköiseen postilootaasi ja tuo tullessaan hyvän mielen.
Välttämättömät evästeet pitävät sivuston toiminnassa. Luvallasi käytämme myös evästeitä ja vastaavia tekniikoita kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Niiden avulla näemme, mitkä sisällöt kiinnostavat. Voit muuttaa valintaasi milloin tahansa evästeasetuksista.