
Kantarelli-pekonipiirakka
Murakka pohja, kantarelleja, pekonia ja silaus sinappia. Ylellinen ja täyteläinen sienipiiras käy ateriasta sivusalaatin kera.
Murakka pohja, kantarelleja, pekonia ja silaus sinappia. Ylellinen ja täyteläinen sienipiiras käy ateriasta sivusalaatin kera.
neljälle 1 grillauslankku (kaupoissa myydään setriä, itse voi tehdä esim. lepästä tai koivusta)600–700 g lohi- tai kirjolohifileesuolaa ja mustapippuriahyvää öljyäpikku nippu timjamialoraus soijakastiketta ja sitruunamehua Lankuttaessa lohesta tulee mehevä ja hiukan savuinen. Valmiit grillilankut ovat setriä, mutta itsekin sellaisen voi tehdä. Noin puolitoista senttiä paksun laudan pitää olla täysin käsittelemätöntä puuta, jotta siitä ei irtoa
Italian reissulta tuttu korppumainen keksi toimii myös suolaisena. Pötköinä paistettu taikina viipaloidaan lämpimänä ja siivut paahdetaan vielä nopeasti uunissa.
Paistetaan nokkosletut vaihteeksi vohveleiksi. Uppomunalla ja kylmäsavulohella päällystetty paistokas on luksunen aamupala tai brunssiherkku.
Puuroriisi pelaa risotossa vallan mainiosti. Kuuma kasvis- tai kanaliemi imeytyy jyviin maukkaasti. Parsakaalin kanta raastetaan ja koko komeus on valmista joutuin.
Tölkkihernekeitto on hyvää, mutta pienillä lisillä siitä saa vieläkin parempaa. Laskiaisena tai ihan muuten vaan.
Pullat ja kasvikset kypsyvät samalla pellillä puolessa tunnissa. Muhkealla annoksella ruokkii isommankin joukon nälkäisiä.
Suuri punainen paahdetaan ensin uunissa, sitten se palastellaan pieniksi. Viinietikalla, sinapilla ja kapriksilla maustettu tartar on hieno avaus juhla-aterialle.
Pekonia, naudanlihaa, sieniä ja muhkeita juurikkaita. Pitkään uunissa hautuva pataruoka saa lisämureutta punaviinistä. Pata lämmittää syöjänsä varpaankärkiä myöten.
Pellillä paahdetut ainekset keitellään pehmeiksi. Siitä syntyy syksyinen soppa, kuin samettia.
Elokuun lehden Herukkaisten kuppikakkujen ohjeesta puuttuu maidon määrä. Taikinaan tulee 1 ½ dl maitoa.
Sienisoppa saa uutta pehmeyttä palsternakasta. Pulleasta juureksesta saa sopalle myös kauniit koristeet kuorimaveitsellä vuolemalla.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.